Mistä on kyse?

Kun korona iski uppouduin vähän sattumalta Rooman historiaan, luin ja katsoin kaiken mitä löysin. Mary Beardin, Tony Robinsonin sekä monen muun Youtube-kanavat on kahlittu vesi kielellä läpi. Samaan aikaan innostuin taiteesta ja taidehistoriasta. Vuodesta 2020 tulikin mun ennätysvuosi ei ainoastaan kirjojen lukemisen suhteen mutta myös oppimisen innon. Aivoni imuroi kaiken sisään eikä mun tiedon janolle löytynyt mitään loppua.

Naureskelin itsekseni kun tajusin että osasin puhua taiteesta tavalla jolla en ikinä olisi voinut kuvitella. Osaan erottaa renessanssin mannerismistä ja impressionismin neo-impressionismistä. Ymmärrän Paul Cezannen taulujen merkityksen modernille taiteelle ja kubismille. Jopa kirjottaessani tätä melkein nolottaa kuinka elitistiseltä tuo lause kuulostaa. Mutta kun ymmärtää yhteyksiä ja ympäröivää maailmaa elämästä tulee mielenkiintoista. Syvyys luo merkityksen tunnetta.

Sama pätee Rooman historiaan. Aloin pikkuhiljaa ymmärtämään Julius Caesarin, Augustuksen ja Rooman valtakunnan roolia länsimaisessa yhteiskunnassa, ei ainoastaan arkkitehturaalisesti vaan filosofisesti ja miten perinpohjaisesti moni asia kuten laki ja poliittiset järjestelmät perustuvat roomalaisten käytäntöihin.

Miten tämä liittyy dokumenttiin?

Kesällä vietän neljä viikkoa lomalla ruotsissa ja kun on aika lentää takaisin Suomeen mietin että nythän olisi itse asiassa mahdollisuus tutustua kaikkeen mitä olen tässä koronan aikana oppinut, ilman suurempaa turistirysää. Voisin tehdä myös pikku dokkarin paikan päältä. En ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa mutta jostain on aloitettava.

Tsekkaan Italian rajoitukset, vihreää valoa näyttää. Menen finskin sivuille ja tutkin lentoja. On sunnuntai 4. heinäkuuta. Kuitti pamahtaa sähköpostiin kello 16.36 ruotsin aikaan. Lähtö on perjantaina 9. heinäkuuta kello 07.35. Lennän takaisin Suomeeen torstai iltapäivänä. Kävelen illalla verkkokauppaan ostamaan Gimbalin, eli kuvanvakauttajan, mun Canon EOS M50 järkkärille. Olen viikon aikana tutkinut eri vaihtoehtoja ja päädyn nyt Feiyutech AK2000S-malliin. En ole ikinä kuvannut gimbalilla ja olen aina saanut satikutia mun paskoista kuvista. Onneksi on Youtube. Ja onneksi oon jääräpää.

Saavun Roomaan kello 10 perjantaiaamuna heinäkuun 9. päivä. Tästä se lähtee.

Miten suunnittelin projektin?

En mitenkään. Tai no, otsikkotasolla excelissä. Kirjaan taulukkoon niitä aiheita joista osaan puhua suoraan ulkomuistista ja ilman käsikirjoitusta. Uskon ajatukseen että kun hallitsee jonkun aiheen hyvin, ulosanti on luonnollisempaa kuin sen lukeminen prompterilta tai paperilta. Sen takia pysyttelen aiheissa joita hallitsen. Haluan myös tehdä mun pätkistä kivaa seurattavaa eikä mitään stiffiä, elitististä poolopaitaan ja mustasankoisiin laseihin varustetun kulttuuritoimittajan highbrow mumbo-jumboa.

Minulla ei ollut käsikirjoitusta, kuvauspaikkoja tai mitään muutakaan suunnitelmaa tuon pienen excelin lisäksi. Tarkoituksena oli vaan kuvata ja kertoa mitä tiedän. Huomaan aika nopeasti että tiedänkin itse asiassa yllättävän paljon. Koska en ole puoleentoista vuoteen saanut mitään peilausta mun tietotaidoista en ole ymmärtänyt kuinka paljon olen oppinut. Ei ole ollut mitään tenttejä tai muuta jossa olisin saanut jonku todistuksen. Osoittautuu että tästä mun projektista on tulossa jonkin sortin opinnäyte.

Tarkoituksena oli viettää Roomassa kuusi päivää mutta matka venyy 17 päiväksi ja kotiin tullessa minulla on jäätävä määrä materiaalia. Yli 1 400 videota ja kuvaa.

Kutsun projektia tällä nimellä koska siitä on kyse. Tämä on amatöörin tekemä hetken mielijohteesta kehitetty ”dokumentti”.

Miksi?

Elämässä pitää mun mielestä yrittää tehdä asioita joita ei hallitse, tai joita pelkää. Intohimolla ja tekemisellä pääsee pidemmälle kuin mitä monet luulee, monesti ihan perille asti (jos sellaista nyt on). Haluan myös elää kuten opetan ja yrittää omilla esimerkeillä näyttää että lähes kaikki on mahdollista kunhan vaan yrittää. Ja jos epäonnistuu, so what. Ei kukaan onnistu ekalla yrityksellä. Kaikki ovat olleet alkuvaiheessa joskus.

Toinen syy tän tekemiseen liittyy lähestyttävyyteen. Historia, ja varsinkin taide, on aiheita jotka ovat vaikeasti lähestyttäviä. Taide tuntuu niin uskomattoman etäiseltä monelle. Kuten myös minulle vielä 2019. On olemassa juontajia kuten esimerkiksi mun ehdoton suosikki Waldemar Januszczak, jonka tekemiä taidedokumenttejä löydät muun muassa Perspective-nimiseltä Youtube-kanavalta (katso esim tämä videosarja renessanssista tai tämä impressionismistä), jotka onnistuvat tekemään asioista niin lähestyttäviä ja niin ihanan tuntuisia että mietit miksi en ole aiemmin jo ryhtynyt tutkimaan näitä.

Koen että tarvitsemme lisää juontajia ja tuottajia jotka puhuvat meille tavallisille tallaajille, ymmärrettävästi, eikä meidän päiden yli. Sitä tekee muun muassa juuri tämä maailman paras Waldemar.

Ja sitä haluan tehdä myös minä. Joten tämä dokumentti on tavallaan myös oman hypoteesin testaamista.

Osaanko minä tehdä asioista mielenkiintoisia? Onko minusta dokumentaristiksi? Se jää nähtäväksi.

Mitä kaikkea löydät dokumentista?

​Olen tehnyt dokumentin Julius Caesarista, Caravaggiosta, Rooman perustamistarinasta, Colosseumista, Augustuksesta, Galleria Borghesestä, Doria Pamphiljistä, Pietarinkirkosta, Vatikaanista sekä Musei Capitolinista. Ajanut Vespalla Villa Adrianaan sekä Villa d’Esteen ja juhlinut EM-kultaa Italialaisten kanssa Rooman kaduilla.
​Kun tulen kotiin alan purkamaan materiaalia ja tajuan että nyt tämä projekti vasta alkaa. Päätän tehdä tämän nyt kunnolla kun sitä materiaalia nyt kuitenkin on.
​
Yritän aluksi leikata matskun itse, mutta huomaan nopeasti ettei siitä tule yhtään mitään, joten alan etsimään leikkaajaa. Ne maksaa pahimmillaan 700 EUR/päivässä ja koska minulla ei ole mitään sponssia joutuisin maksamaan omasta taskusta kaiken.
​
​Yritän löytää sponsseja ja kyselen verkostosta mikäli ketään kiinnostaisi näkyä dokumentin yhteydessä. Laitan myös eri TV-kanaville ja mediatutuille mutta mitään ei tapahdu.
​
Päätän kustantaa projektin omasta taskusta. Tämä on kuitenkin sellainen projekti jonka haluan tehdä. Viimeiset vuodet olen vähän etsinyt itseäni enkä ole kokenut mitään suurempaa kipinää tekemistäni asioista. Olotila on ollut aika ”meh”.
​
​Spontaani projekti saa minut tuntemaan itseni elävältä, näen dokumentin tekemisen terapiana ja erinomaisena tapana oppia uusia asioita. Rahat jotka tähän olen käyttänyt näen dokkarin tekemisen kurssimaksuna, mutta nyt ei olla teorian maailmassa vaan käytännön.

Huomaan nopeasti kuinka hankalaa tämän tekeminen on. Varsinkin kun joudun huomioimaan käsikirjoituksessa jo valmiit videoklipit joita ei ole suunniteltu lainkaan vaan vedetty paikan päällä spontaanisti. Leikkaan, liimaan ja sovittelen. ​Löydän kohtuuhintaisen leikkaajan ja päätän tehdä ensimmäisen jakson valmiiksi.
​
Teen kaiken paitsi leikkauksen itse. Visut joita tarvitaan joissain kohdissa tilaan Fiverr-palvelusta freelancereiltä. Oma projektinsa sekin.
​
​
​Mikäli haluat auttaa minua toteuttamaan tätä nopeammin, esimerkiksi auttamalla visujen tekemisessä tai tukemalla jollain pikkusummalla olisin superkiitollinen.

Kampanjasivut ja lisää tietoa jaksoista täältä.

​Tomi Kaukinen – Satunnainen dokumentaristi -with a licence to fail​