vuoden tarinankertoja-finalisti

Uskon vahvasti tarinan voimaan inspiraation lähteenä. Aiheeni perustuvat omiin elämänkokemuksiin ja vaihtelevat inspiroivasta start-up yrittäjän matkasta maailmalle, uupumuksen tunnistamiseen sekä tehokkaaseen työntekoon ja etätyön haasteisiin.

Olen Evento Awardsin finalisti ja Top 3 Vuoden puhuja ”Tarinankertoja”-kategoriassa.

”Tomi Kaukinen on innostava ja positiivinen puhuja. Hän kävi Pristinassa puhumassa yliopistolle, ministereille ja yrityksille, niin uusille kuin vanhoille. Hänet otettiin innostuksella vastaan ja palaute oli erittäin positiivista. Hän pystyy hyvin yhdistämään omat kokemuksensa ja opetettavan asian, kuten esimerkiksi epäonnistumisten tärkeyden ammattitaidon ja vahvuuden kasvattamisessa.”

Pia Stjernvall
Suomen suurlähettiläs, Kosovo

Juontaminen

Tarvitsetteko innostavan ja monikielisen juontajan bisnestapahtumaan?

Mikäli etsitte energistä juontajaa joka tuo vauhtia sekä kansainvälistä bisneskokemusta tapahtumaan, olette oikeassa paikassa. Olen viime vuosina juontanut usean ison pörssiyhtiön tapahtumia sekä livenä että monikamerahybridinä. Referensseihin kuuluu Kesko, Cisco Finland, Cyber Security Nordic, Chief of Finance Talousjohtaja-tapahtuma ja paljon muuta. Puhun sujuvaa ruotsia, suomea sekä englantia.

PODCAST-JUONTAJA

Syksyllä 2022 sain kunnian toimia englanninkielisenä podcast juontajana Alliesille. Allies on nopeasti kasvava Virolainen yritys teknologia-alalla. Vieraana podcastissa oli muun muassa Antti Kiukas, Saana Rossi ja aihepiirit pyörivät työnantajabrändin luomisessa sekä teknologiassa ja liiketoiminnan rakentamisesta. Katso eka jakso tästä.

MITEN OLLA TEHOKAS HYBRIDITYÖN MAAILMASSA?

Hybridityömalli aiheuttaa suuria haasteita sekä pienille että suurille yrityksille. Loputtomat Teams-palaverit sekä vähentyneet sosiaaliset kanssakäymiset pistävät parhaimpien organisaatioiden työtekijät ja johdon todelliseen tulikokeeseen.

Luento kyseenalaistaa modernin työelämän käytännöt, ja näyttää osuvilla esimerkillä miksi olemme päätyneet malliin, jossa tehokkuus sekä hyvinvointi ovat molemmat laskeneet.

Pitchauskoulutukset

Miten kiteyttää monimutkaisia ideoita helposti ymmärrettävään muotoon? Miten esiintyä lavalla? Miten rakentaa niin sanottu pitch deck?

Pitchauskoulutus on tarkoitettu organisaatioille tai kouluille jotka haluavat panostaa vakuuttavaan ideoiden paketoimiseen ja esittämiseen. Olen kouluttanut muun muassa Neurotutkijoita Itä-Suomen Yliopistosta, Design-opiskelijoita LAB-Ammattikorkeakoulussa sekä lukuisia startuppeja ja pienyrityksiä ympäri Suomea.

“When Tomi and his company entered the Spanish market, I knew they were going to make an impact. But the pace in which they closed deals was impressive by any standard, considering it was a company unknown to everyone. Tomi is a very passionate salesperson and he understands how to pitch your ideas convincingly.”

Sixto Arias – CEO of Capaball